Le Masin Maurinin perhe oli valmistellut vuokra-asuntomme, täysin rapistuneen hökkelin, jossa joku suutari-isoisä oli varmaan kengittänyt kokonaisia pikkurasavillien sukupolvia, niin pieniä olivat hämärän ladon pölyyn hylätyt kengät. Kyllä, te kaikki olitte siellä odottamassa sitä pirteän kelta-punaista micheline-kiskoautoa, jolla me "vasikkapäiset pariisilaiset" olimme myöhässä.
Vuodesta toiseen saavuitte tapaamiseemme yhtä uskollisesti: Gérard Mangin, Lorette ja Martine, joiden parturi-isä pakotti meille "sotilaallisen" kesätukan; Gazeillen veljekset ja Benoit'n tytöt, Lili, Danièle ja muut nîmesläiset kasarmilta; toverimme Poulou Morel Bessègesistä ja hänen kunnioitettu isoisänsä savuavine piippuineen; aina loukkaantunut marseillelainen Casanova; aina hymyilevä Annie Brochet; Annie ja Nadine Exbalin sekä heidän serkkunsa, Calin veljekset La Grand-Combesta ja... Jean' Oublie... Ja sinä, Christiane Vincent, silloinen isosiskoni, tiedätkö, että minulla on yhä tallessa valokuva, joka on ikuistanut sammakkosafarimme? Raukat sammakkoeläimet! Seisoimme puron pientareella saappaissamme, paitasillamme ja suurissa ruudullisissa esiliinoissamme limaiset saaliit käsissämme. Muistathan, juuri tämä puro virtasi La Parron niittyjen halki ja laski kristallinkirkkaana kahteen pesupaikkaan, joissa kylän juorut vaihdettiin. Kuultuaan liikaa kylän akkojen juoruja puro lopulta katosi, turmeltuneena, sillan alle läpipääsemättömään nokkospöheikköön. Siellä se sai nimen Balat, löyhkäävä oja, jonka kohdalla meidän piti jarruttaa neljällä raajalla juostessamme täyttä häkää isä Montilin verstaalta isä Saint-Jeanin talolle.
Muistatko myös ne illallisen jälkeiset illat, kun menimme vaahdottamaan ja ajamaan isoisäsi Vincentin partaa: silmiään myöten valkoiseen vaahtoon hukkuneena hän lainasi nauravat kasvonsa pahvisten partaveitsiemme kuvitteellisille terille. Olen säilyttänyt mielessäni tämän unohtumattomien kuvien ja makujen kokoelman: arnikin keruu, josta saimme metsänvartijalta kolikon; vatsat täynnä villikirsikoita Mirandolin niityillä Chassezacin rannalla; sienten maku, joita poimimme kaikkialla levittäytyvien metsien – Mercoire, Allierin rinteet, Moure de la Gardille, Chabalerey – salaisista "tattipaikoista"... mustikoiden miedosti hapokas makeus ja vadelmat, joiden hillo teki välipaloistamme todellisen herkkuhetken.
Kesän ohjelmassa vanhempien lasten herra Espositon ja hänen poikansa asiantuntevalla opastuksella järjestämästä vaelluksesta oli tullut klassikko, todellinen pyhiinvaellusmatka Coucoulutille nousemalla Goulet-vuorelle, missä kohokohtana oli kerätä villiartisokkia ja ahmia niiden sydämet kotiin palattua. Ei mennyt päivääkään, ettei ryhmämme olisi keksinyt improvisoitua retkeä lomamme maalauksellisiin maisemiin.
Aivan kylän laitamilla kirkkoherran metsä tarjosi meille valtavan kokoontumispaikan unohtumattomille jalka- ja rugbyotteluillemme. Paradoksaalista kyllä, juuri tässä siunatussa metsässä nyrjäytimme eniten ranteita ja mursimme eniten käsivarsia! Vähän kauempana, hautausmaan ohittamisen jälkeen, avautuivat Galtierin metsän kuusikujat, joissa puheliaat äidit liittyivät puomivartijan ja hänen kahden tyttärensä seuraan viettämään pitkiä iltapäiviä... rupatellen. Hyväntuulisuus oli aina läsnä vaelluksillamme: Prat-Claux'ssa, Chabalierissa, Mas Méjeanissa, Allierin lähteillä ja Chassezacin rotkoissa. Olin vähällä unohtaa kuuluisan joen yli kaatuneen puun, joka roikkui rotkojen yllä: olimme nimenneet sen "mustaksi pantteriksi"! Se oli merirosvolaiva, jolla mielikuvituksemme seilasi, ja jonka runkoa pitkin meidän piti kävellä tasapainoamme menettämättä ansaitaksemme merimiesnatsamme!
Toinen kesän klassikko oli pyhiinvaellus Notre-Dame-des-Neigesin luostariin Saint-Laurent-les-Bainsiin lähelle La Bastide-Puylaurentia, hurskaasti omistettu "lumikukalle", kuohuvalle juomalle, jolla oli herkullisia ominaisuuksia. Se toi mukanaan kevyen humalan ja helpotti, jos kemiaa löytyi, lähentymistä sielunkumppanin kanssa – ihmisten vastustamaton taipumus Jumalan hyväksyvän katseen alla, jota trapistimunkit tällä samalla paikalla palvelivat.
Huomaamattomampia mutta tuotteliaampia olivat mutujen kalastusretkemme Le Masin niityillä tai julmat metsästysretkemme kuusimetsissä aseistautuneina ritsoilla, joiden rakentaminen vei ison osan vapaa-ajastamme. Menimmepä jopa niin pitkälle, että pihistimme traktoreiden käytettyjä sisäkumeja leikataksemme niistä kuminauhoja, jotka sidottiin tiukasti uunissa kovetettuun ja taivutettuun pähkinäpuiseen haarukkaan.
Chasseradès ja sen aina hyväntuuliset asukkaat: herra Bonnet, metsänvartija, jonka vaaleanharmaat silmät pyörivät kuin kaksi lasikuulaa leppoisien kasvojen keskellä, sekä hänen kaksi tytärtään ja kaksi poikaansa; postinkantaja Audegade ja Toto, Zèze... ja naapuritila Reboul, jossa työskenteli karjanhoitaja René; lihakauppias ja hotellinpitäjä Pierre ja Jean Poudevigne; Maryse kahvilassa, tupakkakauppias ja hänen veljenpoikansa Alain Saint-Gillesistä; kirkkoherra Michel ja hänen taloudenhoitajansa... Ilpidesin veljekset Jean ja Michel, sekä heidän vanhempansa Maria ja Gaston; isä Saint-Jean, petankin mestariampuja; kasinon isä Boisset vaaleaksi lakatulla puupaneeliautollaan, joka ystävällisesti kuljetti matkatavaramme saapuessamme ja lähtiessämme, sekä hänen opettajavaimonsa; postinkantaja Barère; seppä Montil; Teyssonierin veljekset lihaksikkaine sonneineen; Sabatier, kalliosta veistetty, siilitukkainen voimamies, ja hänen vaimonsa Henriette, niin viehättävä naapurimme, sekä heidän poikansa ja tyttärensä.
Heinäkuun puolivälistä lähtien kujat heräsivät eloon loma-asukkaiden laulavasta korostuksesta – useimmat heistä tulivat kaskaiden maasta – ja kesä muuttui yhä lämpimämmäksi. Mikä hälinä, värien loisto ja valmistelujen paljous edelsikään kuuluisaa 15. elokuuta tanssiaista! Aukiolla lehmusten varjossa tyylikkäät parit tanssivat valsseja ja paso dobleja, paljastaen sirojen kuvioidensa lomassa sattumalta kevyitä kankaita pyörivien mekkojen alla. Maalaismaisemmin ja ilman ennakkovaroitusta alkoi väistämätön auvergnelainen bourrée, jonka kiivaat askeleet uhkasivat joka kerta särkeä tanssilattian: "Per ben lou dansa, vive les Auvergnats!"
Bingopeli hillitsi hieman tätä kiihkeää vilinää ja vaati syvää keskittymistä, kunnes kuultiin voittava "Quine!"-huuto siipikarjan tai pullopalkinnon merkiksi. Sitten kuohuva saattoi jälleen virrata ja huuhdella alas makeisilla koristeltuja kultaisia focaccia-leipiä, joita nautiskeltiin ahneesti ennen perinteisen petankkikilpailun alkua. Francis Challierin ja hänen avustajiensa järjestämä urheilutapahtuma kokosi kaksin- ja kolmihenkisiin joukkueisiin kaikki kylän loma-asukkaat: hyvät ja huonot pelaajat, aloittelijat sekä asettamisen ja ampumisen asiantuntijat. Vilkkaiden pelien myötä joukkuetoverit siirtyivät kylässä paikasta toiseen kohdaten uusia vastustajia aina finaaliin asti, joka pelattiin pääaukiolla työmaavalaisimien loisteessa ja hiljaisuudessa, joka veti vertoja korkeimmillekin kilpailuille. Tarkkuudessa kilpailleiden ampujien joukossa nimet Exbalin ja Saint-Jean kirjattiin joka vuosi mestareiden kunniatauluun.
Tapahtumalla oli myös kommentaattorinsa, ja kaikkein puheliaimpien joukossa Fernand Claveroli loisti sanavalmiudellaan. Tämä suuri tarinankertoja, ystävien illanviettojen tähti ja ehta marseillelainen Canebièren kasvatti tunnettiin kaikkialla liioittelun ja sanaleikkien mestarina: "Sanoppa, pecquelet (pikkuinen), ostaako äitisi shortsisi Renaultilta? – Ei herra, mutta miksi?" Ja Fernand toisti leikkisästi ties kuinka monennen kerran: "No tietysti siksi, pikku ystävä, koska Renault on Billancourtissa!"
Heti 15. elokuuta jälkeisenä päivänä ääni kellossa muuttui! Meidät herätti sikojen röhkinä, jonka vinkuminen peitti alleen lampaiden määkinnän, lehmien ammumisen ja niiden kellojen hermostuneen kilinän tässä "bukolis-kakofonisessa" konsertissa.
Chasseradès oli todellakin loputon juhla ja myyttinen paikka ensikokemuksillemme. Aikaa ensimmäisille savukkeillemme, P4:lle tai sinisille suodattimellisille Disque Bleu -tupakoille, joita poltimme salaa. Niiden hankkimiseksi meidän piti joko säästää hieman, "unohtaa" palauttaa ostosten vaihtorahat tai, mikä pahinta, kohdata tupakkakauppiaan rouvan tutkiva katse. Kiivettyämme hänen kauppaansa johtavat portaat avasimme oven, ja ovikellon "kling kling" paljasti syyllisen läsnäolomme. Rouva ilmestyi ja loi meihin epäluuloisen katseen, pukeutuneena kuten aina rikkaan lesken mustaan asuunsa, jota ympäröivät tuhannet hänen läsnäoloaan verhoavat vaaleiden ja tummien tupakoiden tuoksut.
Teille, vanhat ystävät, jotka tunnistatte itsenne tästä muistelosta: eikö Chasseradès ollutkin nuoruutenne kohokohta? Eikö se ole yhä pyhäkkö, jossa ensimmäisten tunteidenne hämmennys herää eloon; jossa muistojen uudelleen puhjennut kukkakimppu huokuu nuoruuden tuoksuja, joiden lähtemättömän aromin muisti ja kiintymys ovat säilyttäneet? Olen varma, että he kaikki muistavat Lozèren lomansa, kun heinäkuu joka vuosi uudisti heidän taianomaisen jälleennäkemisensä Chasseradès'ssa.
D. Ch. Ote teoksesta L’être des étés Chasseradès.