1900-luvun alussa Menden matkailu keskittyi pääasiassa Lozèren alueen ja sen karun, mutta aidon luonnon tutkimiseen. Kaupunkia pidettiin usein pikemminkin välietappina kuin varsinaisena pääkohteena, ja se houkutteli vierailijoita, jotka halusivat tutustua Cévennesin ja Aubracin avariin maisemiin. Majoitusmahdollisuudet olivat vielä tuolloin vaatimattomia, ja ne koostuivat lähinnä pienistä hotelleista ja perheomisteisista majataloista. Vaikka rautatien saapuminen oli helpottanut kaupunkiin pääsyä huomattavasti, matka oli silti pitkä. Kohderyhmänä oli usein porvaristo, joka etsi puhdasta ilmaa ja kylpylähoitoja, huolimatta siitä tosiasiasta, ettei kaupungissa itsessään ollut merkittäviä kuumia lähteitä. Aktiviteetit painottuivat ympäröivässä maaseudussa tehtäviin kävelyretkiin sekä paikallisten historiallisten monumenttien, erityisesti majesteettisen katedraalin, ihailuun. Kyseessä oli rauhallinen ja hienostunut matkailun muoto – kaukana suurten rantalomakohteiden tungoksesta – joka arvosti suuresti tämän maaseutuprefektuurin hiljaisuutta ja aitoutta.
De Gaullen aukio (Place de Gaulle) on kaupungin sykkivä sydän, todellinen risteyskohta, johon kaikki Menden pääkadut yhtyvät. Saapui vierailija sitten rautatieasemalta tai Saint-Flourin suunnasta, aukiolle päästään ylittämällä Lot-joen rauhalliset vedet Berlièren siltaa pitkin ja kävelemällä vehreää Piencourt-kujaa pitkin. Tämä kävelyreitti tarjoaa miellyttävän varjon vanhojen poppeleiden alla, jotka istutettiin vuonna 1707 kujalle nimensä antaneen piispan aloitteesta.
Tällä historiallisella aukiolla kohoaa juhlallisena vuosien 1870–1871 sodassa kaatuneiden lozèrelaisten muistomerkki, joka todistaa koskettavasti alueen traagisesta menneisyydestä. Ludvig XVI:n hallituskaudella rakennettu kaupungintalo edustaa arkkitehtuuriltaan sekä yksinkertaista että harmonista tyyliä. Sen sisätiloissa on upea portaikko, valtuustosalia ylpeästi koristavat loisteliaat Aubusson-kudonnaiset sekä rikas, yli 13 000 niteen kirjasto, joka pitää sisällään lukuisia huolella varjeltuja inkunaabeleita (kehtopainatteita).
De Gaullen aukiolta alkaa vanhojen kaupungin vallihautojen paikalle rakennettu, plataanipuiden reunustama kehäbulevardi. Se saa alkunsa lounaasta Soubeyran-bulevardina, jonka varrelle ovat nykyään keskittyneet tärkeimmät kahvilat sekä pääpostikonttori. Heti tämän bulevardin sisäänkäynnin oikealla puolella kohoaa puolipyöreä Katumuksentekijöiden torni (tour des Pénitents). Tämä historiallinen rakennelma on ainoa säilynyt jäänne puolustusmuurista, jonka piispa Aldebert du Tournel rakennutti vuonna 1165. Tornin juurella lepää vuonna 1657 rakennettu Katumuksentekijöiden kappeli (chapelle des Pénitents). Kappelin suojissa on Musta Madonna, joka on vanha ja suuresti kunnioitettu kopio kuuluisasta Notre-Dame-du-Puy -veistoksesta. Viereisessä luostaripihassa utelias vierailija voi ihailla Katumuksentekijöiden veljeskuntien tunnuksia sekä 1600-luvun lopulta peräisin olevaa, kauniisti veistettyä puista kotkalukupulpettia.
Aivan lähistöllä sijaitseva Vilja-aukio (place au Blé) avaa portit vanhaankaupunkiin, maalaukselliseen labyrinttiin, joka on onnistunut säilyttämään kaiken loistokkaan menneisyytensä viehätyksen. Vanhat, hyvin säilyneet kivitalot paljastavat kiehtovia arkkitehtonisia yksityiskohtia, kun taas eräät kapeat kujat tuntuvat pysähtyneen kaukaiseen menneisyyteen. Aukion vasemmalta puolelta alkava Fournet-katu tarjoaa kävelijälle yllätyksiä upeine 1600-luvun veistettyine ovineen ja pienine rukouskappeleineen, joiden suojissa lepää 1400-luvulla veistettyjä patsaita.
Soubeyran-bulevardi jatkuu saumattomasti Henri-Bourrillon-bulevardina ohjaten kulkijan askeleet luonnostaan Urbanus V:n aukiolle, jota hallitsee katedraalin majesteettinen julkisivu. Tämän laajan aukion keskellä kuvanveistäjä Dumontin luoma pronssipatsas tekee kunniaa paavi Urbanus V:lle, joka on epäilemättä Lozèren kuuluisin poika (syntyjään Guillaume de Grimoard vuonna 1309 Grizacin linnassa, lähellä Pont-de-Montvertia). Katedraalin vasemmalla puolella sijaitsee prefektuuri, modernimpi rakennus, jonka tyyli on saanut vahvasti vaikutteita Ludvig XIII:n aikakaudelta. Pyhän Pietarin katedraalin (cathédrale Saint-Pierre) rakennustyöt aloitettiin vuonna 1369 suoraan paavi Urbanus V:n aloitteesta, mutta se valmistui vasta 1400-luvulla noin 60 vuoden keskeytyksen jälkeen. Vuonna 1579 protestanttiset joukot räjäyttivät ja tuhosivat sen säälimättä, ja ihmeen kaupalla vain tornit, pääjulkisivu ja kuori säästyivät tuholta. Katedraali jälleenrakennettiin vuosina 1599–1620 poikkeuksellisen uskollisena alkuperäiselle muodolle, vaikka kokonaisuus huokuukin kiistämätöntä ankaruutta.
Katedraalin julkisivua, jota koristaa elegantti ruusuikkuna, reunustaa kaksi upeaa tornia, jotka piispa François de la Rovère rakennutti vuosina 1508–1521. Tarkkasilmäinen vierailija voikin yhä erottaa piispan nimikirjaimet ja vaakunan kaiverrettuina kiviin useassa eri paikassa. Vasemmanpuoleinen, erittäin hienostunut ja 84 metrin korkeuteen kohoava suuri kellotorni on koristeltu vahvoilla tukipilareilla ja herkällä renessanssivaikutteisella gallerialla. Sen korkea huippu kurottautuu huimaavasti kohti taivasta sirojen pikkutornien ympäröimänä. Oikeanpuoleinen kellotorni on rakenteeltaan yksinkertaisempi, 65 metriä korkea, ja se päättyy vaatimattomampaan koukulliseen huippuun. On suositeltavaa kääntyä suntion puoleen, mikäli haluaa saada etuoikeuden tutustua suuren kellotornin salaisuuksiin, astua sisään sakastiin tai tutkia salaperäisiä maanalaisia kryptoja.
Kirkkolaiva, joka on tarkoituksellisen riisuttu ja josta puuttuvat sekä poikkilaiva että triforium, jatkuu leveinä sivulaivoina, joihin on sijoitettu sarja sivukappeleita. Kiertokäytävä ympäröi kuoria, joskin erikoisesti se tarjoaa pääsyn vain kahteen säteittäiseen kappeliin. Itse kuorissa on upeat, vuonna 1692 veistetyt puiset kuoriistuimet, joiden paneelit kuvaavat tunteikkaasti Kristuksen elämän tärkeitä vaiheita. Vaikuttavan pääalttarin yläpuolella ihmeitätekevän Mustan Madonnan patsas – jonka läsnäolo on tunnettu jo 1300-luvulta lähtien – on sijoitettu arvokkaiden pyhäinjäännösten ja 1600-luvun upeiden, kaiverrettujen puukynttelikköjen rinnalle. Kuorin perällä on Neitsyt Marian taivaaseenastumista esittävä maalaus – valoisa 1700-luvun kopio taidemaalari Murillon teoksesta – joka hallitsee tilaa majesteettisesti kahdeksan, vuonna 1706 kudotun Aubusson-seinävaatteen yläpuolella. Nämä seinävaatteet kertovat hienostuneesti Neitsyt Marian elämän mysteereistä.
Saarnastuoli, joka on uudempaa tekoa mutta kunnioittaa selkeää uusgoottilaista tyyliä, on lahjakkaan mendeläisen kuvanveistäjän Pagèsin yksityiskohtaista työtä. Sitä vastapäätä sijaitseva Ludvig XIII:n tyylinen piispanistuin ja kauniisti 1600-luvulla veistetty puinen Kristus-hahmo täydentävät tätä hengellisyyttä huokuvaa sisustusta. Suuria urkuja peittävä loistokas puupanelointi, joka on ajoitettu tarkalleen vuodelle 1653, herättää niin ikään vierailijoiden ihailua. Julkisivun takana lepää vanha 1400-luvun hautakivi, joka vartioi kuuluisan Marie-Thérèse-kellon, tutummin "Non-Pareillen" (Vertaansa vailla olevan), jättimäistä kellonkieltä. Vuonna 1517 valettu upea pronssikello koki traagisen kohtalon, kun kapteeni Merle tuhosi sen vuonna 1579. Aikoinaan huimat 460 kvintaalia painanut kello jätti jälkeensä rautaisen kellonkielen, joka tekee yhä vaikutuksen poikkeuksellisilla mitoillaan: sen korkeus on 2,35 metriä ja ympärysmitta leveimmältä kohdaltaan 1,10 metriä.
Sivukappeleiden hämärässä piilee vanhoja 1400-luvun liturgisia altaita sekä useita kaiverrettuja puualttareita, jotka ovat tyypillisiä Ludvig XIV:n aikakaudelle. Vasemmalla sijaitseva kastekappeli on koristeltu rikkailla renessanssin ajan puuleikkauksilla, joiden herkät paneelit kuvaavat Vanhan testamentin keskeisiä tapahtumia. Sakastin aarteisiin puolestaan kuuluvat elegantti renessanssiovi, luonnollisen kokoinen puinen Kristus-patsas 1600-luvulta, moderni kullatusta hopeasta valmistettu piispansauva sekä poikkeuksellisen upea, viidestä 1600-luvun ylellisestä silkkibrokadista koostuva papin jumalanpalvelusasu.
Non-Pareillen kellonkielen lähellä sijaitseva erittäin kaunis, liekkigoottilaista (flamboyant) tyyliä edustava portaali kutsuu nousemaan suureen kellotorniin – kokemus, jota suositellaan lämpimästi. Kiivettyään 241 ajan kuluttamaa askelmaa Kellogalleriaan (joka sijaitsee neljännellä tasolla), tutkimusmatkailija palkitaan poikkeuksellisella panoraamanäkymällä yli vanhankaupungin kaarevien kattojen ja maalauksellisten mansardi-ikkunoiden. Rakennuksen uumenissa, aivan suuren kellotornin juurella, piilevät salaperäiset kryptat. Krypta, jossa säilytetään Pyhän Privatin kunnioitettuja pyhäinjäännöksiä, löydettiin vasta vuonna 1905, ja se on peräisin 1100-luvulta. Katedraalin eteläportaali, joka on todellinen liekkigoottilaisen koristelun mestariteos, avautuu Chaptalin aukiolle, jota raikastaa kaunis suihkulähde. Ohitettuaan oikeustalon kävelijä löytää vasemmalta Banque-kadun (rue de la Banque, entinen tie Rodeziin) ja oikealta Aigues-Passes -kadun. Nousemalla Banque-katua pitkin ja kääntymällä vasemmalle Musée-puistotielle saavutaan lopulta kiehtovaan museoon, jota ylläpitää Lozèren kirjallisuuden, tieteen ja taiteiden seura.
Tämä museo paljastaa uteliaille mielille mahtavia kokoelmia, kuten kuuluisan pronssikautisen aarteen, joka löydettiin Carnacista, läheltä La Malènea, laajalta Méjeanin kalkkikiviylängöltä (causse Méjean). Siellä voi ihastella myös Ispagnacista esiin kaivettuja varhaiskristillisiä hautakiviä (cippus), arvokkaita galloromaanisia esineitä, paikallisesti lyötyjä kolikoita sekä merkittäviä kivifragmentteja, kuten upeita 1300-luvun bareljeefejä, jotka on pelastettu katedraalin vanhasta haudasta. Esillä on myös suuria, 1500-luvulta peräisin olevia kilpiä, joihin on hienosti veistetty piispa François de la Rovèren vaakuna, erilaisten taideteosten, mineraalien, paikallisten endeemisten lintulajien sekä erittäin herkän perinteisen pitsikokoelman rinnalla. Laskeutuessa maalauksellista Aigues-Passes -katua, jota reunustavat kunnianarvoisat vanhat talot, katse kiinnittyy vastustamattomasti vanhaan goottilaiseen porttiin, jossa on tyylikkäät renessanssiajan ovipaneelit. Kadun päässä riittää, kun kääntyy vasemmalle Notre-Dame -kadulle – joka tunnettiin aikoinaan nimellä Juutalaiskatu (rue de la Juiverie) ja toimi historiallisen keskustan pääväylänä – voidakseen ihastella vaikuttavaa goottilaista rakennusta, joka on aikoinaan toiminut synagogana. Vain kivenheiton päässä tästä sijaitsee vaatimaton rukouskappeli, joka suojaa Mustaa Madonnaa suoraan modernisti maalattujen suihkulähteiden yläpuolella.
Hieman edempänä, Collège-kadun (rue du Collège) sisäänkäynnin kohdalla, seisoo ylpeänä suuri 1500-luvun risti. Chastel-katu (rue du Chastel), joka jatkaa luontevasti Notre-Dame -katua, säilyttää vasemmalla puolellaan sille nimensä antaneen linnoitetun portin viimeiset jäänteet ja oikealla puolellaan vanhan, vuosisatojen patinoiman kiviristin. Katu päättyy rauhallisesti Chastel-aukiolle, jonne on pystytetty arvostetun senaattorin Théophile Rousselin muistomerkki.
Chastel-aukiolta lähdettäessä, kulkemalla Paul-Doumerin kujan lehvästöjen alla ja kääntymällä pieneen katuun vasemmalle, saavutaan viehättävälle 1300-luvun Notre-Dame de Peyrenc -sillalle. Tämä arkkitehtoninen taidonnäyte ylittää rauhallisesti Lot-joen kirkkaat vedet; ylitettyään sillan sen holveja paremmin ihaillakseen, vierailija voi palata vanhaankaupunkiin jatkamalla Collège-katu pitkin vasemmalle. Oikealle avautuu hiljainen Epine-katu, jonka numerossa 11 kätkeytyvät 1600-luvulla rakennetun Hôtel de Ressouchen romanttiset rauniot. Siihen kuuluu vuonna 1665 päivätty monumentaalinen ovi ja majesteettinen juhlaporras. Kaupunkikierros päättyy Droite-kadulle (rue Droite), joka ohjaa kulkijan lempeästi takaisin lähtöpisteeseensä, de Gaullen aukiolle, jättäen samalla vasemmalle puolelle erittäin viehättävän Calguièren suihkulähteen.
Menden ympäristö tarjoaa loistavia retkeilymahdollisuuksia, joista mainittakoon ensimmäisenä 890 metrin korkeuteen kätkeytynyt Pyhän Privatin erakkoluostari (Ermitage de Saint-Privat). Päästäkseen sinne on poistuttava bulevardien kehältä Foiralin kohdalla ja lähdettävä Saint-Privat'n polulle, joka kiipeää tiukoin siksak-mutkin ylös vuorenrinnettä. Polku ohittaa kunnioittavasti Saint-Ilpiden oratorioon, joka rakennettiin vuosina 1805 ja 1913 esiinkaivettujen hautojen päälle, ja tarjoaa matkan varrella aivan pysäyttävän panoraamanäkymän alla avautuvaan laaksoon. Hengellistä reittiä rytmittää neljäntoista pysähdyksen maalauksellinen ristintie, joka opastaa pyhiinvaeltajan aina erakkoluostarille saakka. Tämä pyhäkkö, joka on suurimmaksi osaksi hakattu suoraan kallioon, toimi muinoin tunnetun pyhän piispan vetäytymispaikkana. Pienen kappelin vieressä kallioon louhittu erikoinen leposija herättää poikkeuksetta kulkijoiden mielenkiinnon.
Tästä pyhästä erakkoluostarista katse ulottuu massiiviseen ristiin, joka vartioi Menden kaupunkia ja valaistaan lämpimästi pimeän tullen. Panoraamanäkymä piispankaupunkiin ja sen vehreään ympäristöön on kerta kaikkiaan upea; sieltä voi ihailla katedraalia, joka erottuu ylväänä kaupunkimaisemasta. Seikkailunhaluisimmat vaeltajat jatkavat mielellään nousuaan aina kuuluisalle Mimat-ristille saakka (1 070 metrin korkeuteen). Tätä varten on käännyttävä vanhalle metsätielle oikealle juuri ennen erakkoluostaria. Polku kulkee tiheiden ja tummien itävaltalaisten mustamäntyjen metsiköiden halki, kunnes se saavuttaa Menden kalkkikiviylängön (causse de Mende) reunan. Saapuessaan huipulle elokuussa, kulkija häikäistyy avariden, kukkivien laventelipeltojen loistavasta ja tuoksuvasta näytelmästä. 360 asteen panoraama on henkeäsalpaava: se kattaa Tarn-joen syvän laakson, Menden ja Sauveterren kalkkikiviylänköjen karut alueet, Mont Lozèren massiivin, Roc-ylätasangon, Margeriden pyöristyneet huiput ja kaukaisuudessa häämöttävät Aubracin reuna-alueet.
Alueen tutkimista voi jatkaa Menden pienellä kalkkikiviylängöllä, joka levittäytyy pehmeästi erakkoluostarista etelään, tai suuntaamalla kohti Changefègen kalkkikiviylänköä (causse de Changefège). Päästäkseen jälkimmäiselle matkailija seuraa kuvauksellista Floracin tietä vanhalle rautatiesillalle (noin 3 km:n päähän) ja kääntyy sitten oikealle epätasaiselle kärrypolulle, joka nousee rohkeasti kohti Changefègen kylää (5 km). Siellä, erään niityn laidalla, upea esihistoriallinen dolmen odottaa uteliaita vierailijoita.
Retkeä jatketaan usein kohti Lanuéjolsia ja Bagnols-les-Bainsia. Poistuttaessa Mendestä Floracin tietä pitkin, saavutaan pian Rouffiaciin, minkä jälkeen jätetään tie N. 107 ja käännytään vasemmalle viehättävälle tielle C. 41. Tämä reitti nousee bukolisessa Nize-laaksossa puikkelehtien oikealla kohoavan Balducin pienen kalkkikiviylängön – jonka siluetti tuo mieleen valtavan kivettyneen riutan – ja vasemmalla puolella nousevan Menden kalkkikiviylängön jyrkänteen välistä. Ohitettuaan Brenoux'n ja ihailtuaan 1700-luvulta peräisin olevan tyylikkään Boy-linnan siluettia, saavutaan Lanuéjolsiin (857 metriä). Kylän suulla oikealla kohoavat 200-luvulta peräisin olevan roomalaisen muistomerkin huomattavat jäänteet, joita paikalliset kutsuvat hellästi nimellä "lou maselet". Kyseessä on neliönmuotoinen rakennus, jonka sivut ovat 5,35 metriä pitkät ja jossa on 1,30 metriä syviä syvennyksiä. Oviaukon yläpuolelle kaiverrettu kirjoitus paljastaa, että kyseessä on Bassianuksen ja hänen vaimonsa Regalan lapsille omistettu mausoleumi.
Tämän muistomerkin ympäriltä on löydetty myös lukuisia galloromaanisia esineitä arkeologian iloksi. Lanuéjols on ylpeä myös kauniista romaanisesta kirkostaan. Vanhojen kivirakennusten ystävät voivat jatkaa matkaansa La Praden linnan raunioille ja Saint-Géniesin erakkoluostarille, jossa pulppuaa legendaarisen puhdas lähde. Lanuéjolsin jälkeen tie nousee upeina serpentiineinä aina Masseguinin eli Loubièren solaan asti (1 185 metriä), ennen kuin se laskeutuu rauhalliseen Bagnols-les-Bainsin kylpyläkaupunkiin. Tämä reitti on osa suurta Mont Lozèren kiertomatkaa, turistireittiä, joka yhdistää Lanuéjolsin, Bagnols-les-Bainsin, Villefortin, Le Bleymardin ja Menden. Lopulta tie johtaa väistämättä etelän geologisille ihmeille: huimaaviin Tarnin rotkoihin (Gorges du Tarn) – tarjoten henkeäsalpaavia maisemia aina Le Rozieriin asti – ja ehdottomasti vierailemisen arvoiseen Aven Armandiin, Meyrueisin lähellä sijaitsevaan fantastiseen maanalaiseen luolaan, joka on täynnä toinen toistaan upeampia tippukiviä. Tämä teksti on poimittu Jean Jacques Fauvelin teoksesta “Cévennes, Languedoc: Rouergue, Albigeois, Causses, Gévaudan, Velay, Vivarais”.